Haiskahtaa syksyltä

Olen lihonut juustosta ja ruskettunut auringosta. Pidän tuulisista päivistä ja mustista, lämpöisistä öistä. Välillä haiskahtaa syksyltä. Sää on sekaisin, kadulla kerrotaan. Ensi viikolla muutan vanhaan italialaistyyliseen rakennukseen ja saan oman parvekkeen. Pääsen barrio Almagroon, pois hienoston parista.

Olen alkanut piristymään ja saamaan samanlaisia onnenkohtauksia kuin Suomessa. Kulmaputiikin kulmalävistetyn vaarin kanssa olemme käyneet pitkiä espanjankielisiä keskusteluja siitä, miten sydän on kuin lipas, miten rakkauden vastakohta ei ole viha vaan pelko ja miten jokaisen pitäisi ensin ottaa valokuvia kotikaupungistaan ja vasta sitten lähteä kaukomaille.

Näin keskustellaan vieraalla kielellä: Kysytään ensin jotain, arvataan mitä toinen vastaa, myönnellään. Ollaan vähän aikaa hiljaa, kunnes toinen aloittaa taas puhumisen. Kuunnellaan kiinnostuneen oloisena, ja jos onnistutaan arvaamaan, mistä on kyse, keksitään niin kummallinen argumentti, ettei se missään tapauksessa voisi liian hyvin tai huonosti liittyä keskusteluun. Jos toinen hämmentyy, on keskustelu mennyt vähän pieleen - mutta ei syytä huoleen! Vaihdetaan salakavalasti puheenaihetta.

-

Kielitunneilla tulisieluinen opettaja puhuu politiikkaa. Buenos Airesin lähihistoria on karmea ja epäreilu. On sotilasjunttaa, väärissä perheissä kasvaneita vauvoja, salamurhia ja sensemmoista. Outo Peronin pariskunta ja mummot, jotka edelleen joka torstai mellakoivat keskusaukiolla selvittääkseen kadonneiden lastensa kohtalon. Noin 8960-30 000 argentiinalaista tapettiin tai katosi juntan valtakaudella 1976-1983. Abuelat ovat kokoontuneet Plaza de Mayolle vuodesta 1977, mutta edelleen n. 500 henkeä on hukassa.

Historiasta on vain hetkinen, ja 2000-luvun alun talouskriisi on nykypäivää. Nekin, jotka eivät tiedä politiikasta, puhuvat siitä kaiken aikaa. Kansalaisaktiivisuus on vähän eri luokkaa kuin Suomessa. Eilen osoitin mieltä ilkeää keramiikkatehdasta vastaan. Aina on demonstraatio jossain päin kaupunkia.

Olen paljon miettinyt suomalaista pelkoa ja huonoa itsetuntoa. Argentiinalla on oma pelkoon perustuva historiansa, mutta ihmiset tuntuvat kaikkea muuta kuin varautuneilta. Pelkoa on, mutta erilaista. "Arrogantit porteñot" ovat lämminhenkisiä ja kiinnostuneita. Kaikkialla ihmiset vaan höpöttelee toisilleen, ei väliä onko asiaa. En ymmärrä, miten ihmistä toisensa jälkeen jaksaa kiinnostaa, mitä kukko sanoo Suomessa. En sitäkään, miksi kotimaassa ei osata sanoa kiitos, kun joku kehuu. Ja miksi siellä niin harvat kehuu lapsiaan.

-

Töissä on korjauslakkaviikko. Ehkä kaikista eniten ihailen argentiinalaista korjauslakan kulutusta! Kaikki asiakirjat käytetään moneen kertaa, tekstit vain vaihdetaan. Olen kertonut paljon vitsejä – se on ainoa mitä osaan. Kaikkien suosikki on se, missä blondi ajaa ylinopeutta ja poliisi luulee blondin peiliä ajokortiksi ja sanoo: ”Lo siento, por qué no has dicho que eres una policía?” Tänään myös rappasin rappusissa espanjaksi, ja yksi tuleva rappistara-tyttö säesti.

Nyt siestalle, heippa ja besos!

Ps. Älkää lähettäkö mulle helyjä. Sormukset yms. saa nyt odottaa! Argentiinan posti on kuuluisa. Työntekijät vaan juo mateeta, ja sillä aikaa joku ryöväilee. :)